E.m.s
Täältä löytyvät kaikki Emman e.m.s -viestit suomeksi, jotka hän on virallisille sivuilleen kirjoittanut. Olen siis itse suomentanut ne.
8.9.2009: Hei kaikki
Tiedän, useiden lehtien mukaan olin ehdottomasti menossa sekä Columbiaan että Yaleen, mutta nyt olen viimeinkin saapunut Brownin yliopistoon. Ja sillä välin kun toivon, että voisin olla kolmessa paikassa yhtä aikaa, en uskoisi kaikkea mitä luette!
Saavuin tiistaina ja täällä on ollut hämmästyttävää. Olen yhä innoissani siitä, että saan olla täällä: Olen jo tavannut monia uskomattomia ihmisiä. Olen myös toipunut jo aikaeroväsymyksestä ja nyt haluan vain oppituntien alkavan!! Toivon että kaikki voitte hyvin ja olette onnellisia, ja jos joku teistä on juuri aloittanut yliopiston, se todellakin on sitä mitä mitä toivoitte sen olevan.
Rakkaudella Emma x
Ja muuten, noista jutuista mitä olette ehkä kuulleet. En saapunut helikopterilla. Olen ollut vain kerran sellaisen kyydissä ja olin aivan kauhuissani. Nyt palaan opintojeni pariin! Olen yhteyksissä.
11.8.2009: Takaisin kuvauksiin
Jälleen olen palannut Leavesdenille filmaamaan seitsemättä Harry Potteria kiireisen Puoliverinen prinssi -elokuvan mainonta viikon jälkeen. Se oli suuri menestys ja kiitos kaikesta tuestanne matkan aikana! Se oli hyvin hauskaa ja toivottavasti piditte elokuvasta yhtä paljon kuin minä!
Toivon että nautitte kaikki kesälomistanne.
Paljon rakkautta
Em x
18.5.2009: Kuvauksissa Pembrokeshiressä
Hei kaikki,
Olen juuri saapunut upealta matkalta Walesista. Pembrokeshire on niin kaunis. Se oli mukavaa vaihtelua studioon ja sää oli ERINOMAINEN. Luulen, että sain jopa rusketuksen!
Teemme yökuvauksia tällä viikolla, joten olen yrittänyt valvoa myöhään tänä viikonloppuna, jotta tottuisin siihen. Tajusin, että kahden viikon kuluttua olen suorittanut puolet omasta osastani Kuoleman Varjeluksissa. En voi uskoa miten nopeasti kaikki menee nyt kun olemme lopettelemassa. Minun täytyy varmaankin alkaa kyselemään ihmisiltä heidän nimmareitaan Harry Potter -kirjaan... En ole koskaan ennen kysynyt kenenkään nimikirjoitusta, mutta tulen ehkä katumaan jos en tee sitä!
Toivon että voitte kaikki hyvin missä ikinä olettekin...
Rakkaudella Em x
15.4.2009: 19-vuotissyntymäpäivä
Hei kaikki,
Näyttää siltä, että syntymäpäiväni aina saapuvat luokseni... :) En todellakaan halua olla 19! En voi uskoa että jälleen on yksi vuosi mennyt ohi, on tapahtunut niin paljon! En millään voi uskoa että menen yliopistoon syyskuussa. Enkä ole vielä päättänyt minne menen, tämä ei vain tunnu todelliselta. Kun olen päättänyt, te kuulette täällä siitä ensimmäisenä!
Tämä taitaakin olla varsin hiljainen vuosi. Kuten tiedätte olen hyvin kiireinen kuvausaikataulujeni kanssa. Odotan jo kovasti kotiruokapäivällistä perheeni kanssa tänä iltana!
Kiitoksia kaikille synttäri onnitteluistanne!
Rakkaudella Em xx
17.3.2009: Kuvauksia ja jalkapalloa
Hei kaikki,
Anteeksi että on kulunut niin kauan... Olen palannut Harry Potter studiolle, enkä voi uskoa että tämä on jo seitsemäs elokuva! Siitä on kulunut niin pitkä aika kun viimeksi näin kaikki ja on mahtavaa olla taas täällä.
On ollut melko kiireistä, paljon julkisuutta valmistautuessani kuudenteen HP-leffaan, mikä on kaikki kuitenkin hyvää. Olen myös innoissani kun alkaa olla jo aurinkoista ja lämpimämpää, on ollut niin pitkä talvi!
Menin ihka ensimmäiseen jalkapallo-otteluun viime viikonloppuna, mikä oli tosi siistiä! Tunnen oloni nyt aidoksi britiksi!
Toivon teidän kaikkien voivan hyvin ja kiitoksia jatkuvasta tuestanne.
Suurella rakkaudella Emma x
20.1.2009: Sats ja Kuoleman varjelukset
Terve terve!
Hyvää uutta vuotta 2009!
Olen juuri saapunut Kuuban matkaltani! Joka oli hurmaava! Vau, he todellakin osaavat tanssia siellä! Luulen, etten ole koskaan tuntenut itseäni niin kykemättömäksi tanssilattialla!
Joka tapauksessa minulla oli erittäin hauskaa. Istun yliopiston pääsykokeeni Lauantai päivänä, jotta voin pyrkiä yliopistoihin Amerikkaan, mikä on hieman hermoja raastavaa. Matematiikkani on ihmeellisen hyvä ottaen huomioon sen, etten ole tehnyt sen eteen mitään sen jälkeen kun olin 16!
Maanantaina menen Harry Potter ja Kuoleman varjeluksien koekuvauksiin (osa 1) Olen oikeastaan aika innoissani päästessäni takaisin. En ole nähnyt Dania sen jälkeen kun hän lähti New Yorkista ja Rupertin näin viimeksi syksyllä. Luulen että minulla on pari vaatteen sovitusta ja aika kampaajalle, joka värjää hiukseni ruskeammaksi.
Odotan innolla ovatko he jo valinneet joitain henkilöitä mukaan tiimiin...
Kuitenkin, missä tahansa olettekin, toivon ettei joulun loppuminen masenna teitä... täällä Lontoossa on karmivan kylmää!
Em x
22.12.2008: Hyvää joulua!!
Toivottavasti pidätte sivuston muutoksista, sillä itse olen ainakin tyytyväinen kaikkeen ja etenkin uusiin kuviin! Lisää on tulossa uutena vuotena, joten pysykää vireessä. Ja kiitos tosi paljon kaikesta tuestanne, hyvyydestänne ja alituisista toivotuksistanne, jotka ovat kaikki olleet mahtavia. Toivon että teillä kaikilla on ihana joulu ja uusi vuosi. Olen taas yhteydessä teihin pian.
Rakkaudella Emma xx
6.11.2008: Matkustelu, yliopisto ja Kuoleman Varjelukset
Hei kaikki,
Anteeksi, että siitä on niin pitkä aika kun viimeksi kirjoitin. Mistä aloittaisin!! Hmm...
No, olen matkustellut paljon, kuten olette huomanneet ja se on ollut ihanaa.
Pariisin muotiviikko oli erinomainen viihdyke ja oli mukavaa tavata perheen jäseniä ja ystäviä siellä ollessani.
Olen tällä hetkellä pyrkimässä yliopistoon, joten olen lukenut ja lukenut kotona. Alan myös innostua The Tale of Desperauxi -elokuvan ilmestymisestä, mikä on joulukuussa.
SIITÄ HUOLIMATTA... alan hermostua kun aloitin lukemaan uudestaan Harry Potter ja Kuoleman Varjelukset -kirjaa valmistautuakseni helmikuussa alkaviin kuvauksiin. Enkä voi lopettaa sitä. Toisen kerran lukeminen on tehnyt siitä enemmän riippuvuutta aiheuttavan.
Toivon että asiat ovat hyvin,
Kaikella rakkaudellani
Emma x
10.9. 2008: NMA Awards 2008
Hei kaikille
Minulla oli mukavaa National Movie Awardsissa maanantai iltana. Pääsin näkemään ennakkonäytöksen uudesta Bond-elokuvasta, joka vaikuttaa erinomaiselta. Oli hienoa nähdä Meryl Srteepin voittavan kategoriassa Paras Näyttelijätär elokuvasta Mamma Mia ja ihailin hänen kiitos puhettaan. Eddie Izzard oli hauska - kuten tavallisesti.
Oli mukavaa olla ojentamassa awardia niin lahjakkaiden ihmisten seurassa. Minulle kuitenkin tapahtui hieman kiusallinen tilanne kun mekkoni hajosi takaa. Mutta onneksi se ei sentään katastrofi ollut!
Paljon rakkautta
Em xx
21.8. 2008: Rada/Päättökokeet
Hei kaikki.
Anteeksi että siitä on niin pitkä aika kun viimeksi jätin teille viestin. Olen ollut niin kiireinen ja lopetin juuri kesäkurssini "RADASSA" (The Royal Academy of Dramatic Art). Olen iloinen että suoritin sen, sillä sain monia uusia ystäviä ja opin paljon. Nyt olen juuri tullut takaisin erittäin lyhyeltä lomalta, jonka otin juhliakseni päättökokeideni tuloksia - se oli mahtavaa! Odotan myös innolla "Italian Vogue Shootia", jonka tein hiljattain ja se ilmaantuu kuun lopulla. Kuvauspaikka oli aivan Pariisin ulkopuolella ja kaikki vaatteet olivat Haute Couturea, joten se oli varsin uskomatonta!
Toivon että voitte hyvin ja olette onnellisia. Ja kiitos jatkuvasta tuestanne, Rakkaudella Emma xxx
23.6. 2008: Päättökokeet
Hei kaikki.
Olen pahoillani että te ette ole kuulleet minusta pitkään aikaan, mutta kuten monet teistä tietävätkin, olen ahertanut päättätutkintojani varten - mutta nyt kokeet ovat viimeinkin ohi - woohoo!!! Vaikea sanoa kuinka pärjäsin ja en saa tietää tuloksia vielä muutamaan viikkoon, niinkuin eivät muutkaan. Mutta voin sanoa käsi sydämellä, että olen tuskin poistunut huoneestani näinä parina viikkoina ja olen todellakin antanut tähän kaikkeni ja se on pääasia. Ja nyt minulla on miljoonia rästiin jääneitä asioita, ihmisiä joita tavata, kirjoitettavia kirjeitä ja yksi tärkeimmistä, kesä josta nauttia!
Kiitos kaikille jatkuvasta tuestanne ja otan teihin kaikkiin yhteyttä pian.
Rakkaudella Emma x
15.4. 2008: Käännös Emman syntymäpäivä-viestistä (videosta)
Hei kaikki EmmaWatsonOfficialissa!
Tänään olen 18-vuotias!! En en itse asiassa voi uskoa sitä, se on niin jännittävää!
Halusin vain lähettää teille viestin kiittääkseni teitä tosi paljon kaikista synttäritoivotuksista ja olen liikuttunut siitä, että te kaikki ajattelette minua.
Minulla on mahtava päivä, olen juuri vaihtanut vaatteet ja ollut meikattavana ja hiustenlaitossa. Olen täällä pukuhuoneessani Leavesdenilla ja syön juuri aamupalaani (mansikoita ja Nutella-suklaa-hasselpähkinälevitettä) ennen kuin menen alakertaan kuvauksiin. Minulla on tosi kiva päivä!
Paljon rakkautta,
Heippa!
7.3. 2008: Empire Awards
Hei kaverit,
Odotan jo kovasti Empire Awardsiin menoa sunnuntaina. Minulle tulee tosi kiire valmistautuessani kokeisiin viikonlopun jälkeen, joten tämä tulee olemaan viimeinen vapauteni päivä!!! Luulen että saan myös ojentaa awardin, mikä tulee olemaan mahtavaa! Minä todella toivon, että siitä tulee hyvä ilta Potterille! Peukut pystyssä!
Toivon että jokainen voi hyvin!
Paljon rakkautta Emmalta xxx
14.2. 2008: Muotiviikko
Hei kaikki!
Hyvää ystävänpäivää!
Tämä viikko on muotiviikko, ja vaikka olenkin ollut filmaamassa, niin kuitenkin onnistuin pääsemään Burberry ja Vanity Fair -juhliin National Portrait Galleriaan. Valokuvat olivat tosi kauniita, ja olin tosi tohkeissani kirjasta, jonka sain. Se sisältää ne kaikki.
Tapasin Christopher Baileyn (suunnittelija), mikä oli tosi jännittävää. Tapasin myös JohnnyBorrelin (joka suunnittelee Burberrylle tällä hetkellä) ja menimme PPG:hen samalla taksilla. En ole koskaan ennen tavannut häntä, joten se oli mielestäni hienoa. Minä kun olen suuri Razorlight fani.
Mutta hyvänen aika, minun täytyy varmaankin katsoa kenen vieressä seison tästä lähtien!! Ehkä minun pitäisi seistä Orlando Bloomin vieressä ja sitten meidän voisi sanoa 'tapailevan'!
Toivon että voitte kaikki hyvin,
Emma x
11.2. 2008: Ehdokkuudet
Hei kaikki
Olen tosi innoissani kun olen saanut ehdokkuuden parhaaksi naisnäyttelijäksi Empire Awardsiin... ja nyt olen entistä innokkaampi kun päässyt ehdokkaaksi parhaaksi TV näyttelijättäreksi Ballet Shoesista!! Olin todella yllättynyt! Ystäväni ja erittäin lahjakas pukusuunnittelija Jany Temine on saanut ehdokkuuden Paras puku -kategoriaan, joten toivon, että voimme mennä yhdessä (mikäli minulla ei ole koettä siihen aikaan!)
Jos sinulla on aikaa, niin toivon että äänestäisit!
Rakkaudella, Emma xx
28.1. 2008: Ajokokeet
Hei kaikille,
Minulla on teille mahtavia uutisia.. Läpäisin ajokokeeni 10 tänä aamuna!! Se meni tosi hyvin ja olen onnellinen, että voin liikkua vapaammin paikasta toiseen. Kokeeni sujuivat myös kohtalaisen hyvin, kiitos kaikille jotka toivottivat minulle onnea.
Pitäkää hauska päivä
Emma xx
10.1. 2008: Kuhnusarvio-kohtaukset
Hei kaikille ja mukavaa uutta vuotta! Kiitoksia kaikille niille, jotka ovat tukeneet minua katsomalla Ballet Shoesin - Olen todella iloinen suhtautumisestanne.
Tänään on minun ensimmäinen kohtaukseni Jim Broadbextin kanssa, joka näyttelee professori Kuhnusarviota. On mahtavaa työskennellä hänen kanssaan. Se on myös hienoa, koska olen syönyt profiteloreja KOKO PÄIVÄN Kuhnusarvion illallis juhlissa!!!
Työskentelen kovasti kokeideni tarkistusta varten...
Toivon että voitte kaikki hyvin.
Paljon rakkautta Emmalta xxx
23.12. 2007: Iloista joulua!
Hei kaikki!
Olen juuri lopettanut ensimmäisen viikkoni kuvauksissa Warner Brohtersilla, ja olin tosi innoissani ollessani studiolla jälleen! Olen aloittanut kuvaamaan kuudetta Harry Potter elokuvaa ja se sujuu tosi hyvin .
Kuvauksissa on muutamat uudet kasvot, kuten Jesse, joka näyttelee Lavenderia. Hän tosi kiva,vaikka hahmomme eivät tulekaan toimeen elokuvassa! Olemme oikeastaan juuri kuvanneet kohtauksen, jossa Lavender ja Ron suutelevat ja Hermione tulee todella mustasukkaiseksi, mikä oli tosi hauskaa! Toivon, että teillä kaikilla on mahtava joulu ja lupaan päivittää teille kaikki uudet uutiset uutena vuotena!
Paljon rakkautta: Emma x
13.11. 2007: Ballet Shoes ääninauhoituksia
Hei kaikki!
Ajattelin kertoa teille, että teen hieman ääninauhoituksia Ballet Shoesiin huomenna, jolloin näen sen ensimmäistä kertaa näytöllä. Se tulee olemaan vain palasina, koska sitä ei ole vielä editoitu kokonaan, mutta olen silti innoissani. En malta odottaa nähdä miltä se näyttää... Olen miettinyt sitä jo viikkoja!
Toivon että voitte kaikki hyvin, toivottakaa minulle onnea!
Emma xxx
PS. Olen todella iloinen, että pidätte Notes-osiosta. Haluan teidän todella tietävän, että tämä sivusto on kiitos teille kaikille, joten haluan teidän pitävän siitä!! xx
15.10. 2007: Awardit
Hei kaikki!
Olen vieläkin korkealla voitettuani parhaimman naisnäyttelijä -palkinnon N.M.A-Awardsissa. Palkinto sai arvopaikan lipastoni päältä (ja hyvä lipasto onkin! :))
Rakastin menoa Pride of Britain -awardsiin, vaikka meninkin hieman itkuiseksi! Oli pienimuotoinen paniikki valmistautua, kun tulin suoraan koulusta ja laittauduin osittain jo siellä ja sen jälkeen vielä puoli tuntia kotona. Todella hullua, mutta sen arvoista!
Työskentelen erittäin kovasti koulussa, mutta todella nauttien siitä!
Paljon rakkautta Emmalta xx
18.9 2007: Ballet Shoes valmis
Hei kaikki.
Anteeksi että viime kerrasta on kulunut aikaa. Olen ollut tosi kiireinen kuvatessani Ballet Shoesia. Olen ollut niin onnellinen!! En olisi voinut odottaa parempaa kuvaus - ja näyttelijäryhmää, jonka kanssa työskennellä. Lopetin juuri lauantaina. Työskentelimme kuusi päivää viikossa, joten kaikista tuli todella läheiset. Tämän takia oli melko herkistävää hyvästellä. Olen tosi hermostunut näkemään tulokset, mutta enemmänkin todella, todella innoissani.
Toivon että olette kaikki kunnossa,
Rakkautta Emmalta
PS. Jo sanoi, että jotkut teistä ovat olleet hieman pettyneitä, kun olette kirjoittaneet minulle Lavesden studiolle ettekä ole saaneet vastausta. Warner Brothers oli jakanut kaikki Danin, Rupertin ja minun fanikirjeet, jotka sinne olivat tulleet. Itse asiassa minulla ei ole ollut mitään tekemistä sen kanssa loppujen lopuksi, koska olen ollut poissa. Mutta haluan teidän tietävän, että olin todella toivonut, että voin lähetellä uutisiani ja mitä teen näiden sivujen kautta. Sitä se e.m.s tarkoittaa! Se on paljon nopeampi ja voin kertoa teille asioita paljon, paljon useammin. Eli toivon että se on ok xx
18.8 2007: Ballet Shoes
Hei kaikki!
Minä tosiaankin luulin, että aijon ottaa tämän kesän rennosti ja sitten... Rakastuin Ballet Shoesiin. En voinut päästää niin mahtavaa projektia menemään. Mielestäni kirjat ovat tosi, tosi erikoisia.
Rakastin Paulineen heti alussa. Hän tekee virheitä ja joutuu kulkemaan vaikeiden aijojen läpi, mutta minusta todella tuntui että ymmärrän häntä. Jaan Paulinen kanssa mieltymyksiä ja turvattomuutta.
Näyttelijäryhmä on todella upea, enkä malta odottaa työskentelyä jokaisen kanssa. Minusta todella tuntuu että minun täytyy tehdä tämä. Olen peloissani, mutta innoissani.
Toivottavasti voitte kaikki hyvin
Rakkaudella, Emma
PS. Olen aloittanut jo hieman baletin harjoittelua, jota rakastan. Ja kyllä, hiukseni tulevat olemaan vaaleat. :)
1.8 2007: Kaikille Emma Watson Officialissa
Kaikille Emma Watson Officialissa.
Viime kuukausi on ollut erittäin maaninen minulle, mutta tosi jännittävä sellainen. Olen erittäin ylpeä elokuvasta ja kaikesta sen menestyksestä. Kiitokset kaikille jotka tulivat ja tukivat meitä missä tahansa ensi-illassa. Erityisesti te, jotka tulivat Lontoon ensi-iltaan - Sää oli kamala jos vähiten voi sanoa. Olin kuin ällikällä lyöty siitä vastaanotto seremoniasta kaatosateessa ja myrsyssä sekä ukkosessa ja salamoinnissa!! Ne kaksi päivää kun olimme LA.ssa, olivat uskomattomia!!! Vau.
Jos luette nyt tätä - Haluan myös kiittää niitä, jotka tulivat katsomaan minua Pariisiin nimikirjoitustilaisuuteen. Tovon että voisimme tarjota teille jotain enemmän, jotka jonottivat kärsivällisesti nähdäkseen meidät. Minulle annettiin suloisia ja ihastuttavia lahjoja - kiitokset niistä myös.
Pääasiassa haluan kiittää kaikkia Pariisissa, Los Angelsissa ja New Yorkissa, jotka saivat minut tuntemaan oloni tosi, tosi tervetulleeksi, ja kiitos kaikkien ystävällisyydestä. Ja kaikki joiden on mahdollista nähdä elokuva, minä vilpittömästi toivon että se täyttää kaikki odotuksenne.
Toivon että olette kaikki onnellisia ja kunnossa.
Rakkautta Emmalta
PS Olen juuri saanut luettua "Kuoleman varjelukset" - hieman ajtuksiani alapuolella: - SPOLERIVAROITUS!!!
Sain siis luettua Kuoleman varjelukset - jonka lukemista en voinut lopettaa.. Kolmikko selvisi!!! Ja Hermione ja ron menivät naimisiin ja saivat lapsia!! Jippii jippii!! Tuntuu aika pahalta olla niin onnellinen siitä, koska niin moni kuitenkin kuoli. Dobbyn kuolema oli kamala ja se sai minut kyyneliin... No, oikeastaan moni asia sai!! Voi sentään. Joka tapauksessa, kaikki kaikessa, miten erinomainen kirja ja hyvä loppu sarjalle.
3.7 2007: Julkaisuviesti
Hei kaverit, olen tosi innoissani julkaistessani oman virallisen sivuni! Toivon että se on hauska, informatiivinen ja erilainen. Kesti jonkin aikaa saada se koottua, mutta olen todella tyytyväinen tuloksiin.
Pyysin Jon ylläpitäjäksi, koska hän on tukenut minua urani alusta saakka (kun olin 9-vuotias) ja näyttää siltä, että hän selviää kanssani erittäin hyvin!!! Katsokaa viestejä 'emma messaging servicestä' (e.m.s). Ne ovat viestejä minulta.
Toivon että todella pitäisitte siitä, paljon rakkautta Emmalta xx
PS. Paljon kiitoksia isälle, Jeremylle, Jo:lle ja koko tiimille Lightmakerissa. It rocks xx
<< Takaisin